Olinko sittenkin se koira, johon kalikka kalahti?

Ihmettelin aattona samaan seuraan sattuneille kylänmiehille ja -naisille, että mikähän on minuun mennyt, kun suustani tipahtelee, milloin mitäkin totuuksia. Ei sen olisi niin väliä jos tipahtelisi pieniä ja sieviä sammakoita, mutta kun loikkii rupikonnia.  Kiitos vain kaikille kuuntelijoille ;)

Onni on valmiit näyttötyöt. Pehmeä ja helppohoitoinen lapsen mekko on myynnissä sisarustensa kanssa
 Couturier Boutiquessa. Kuva: Juha Koivistoinen.

Freudilainen lipsahdus

Yksi lipsahduksista tapahtui, kun menin kierrätysompelun lähipäivään keväällä. Siellä toiset innostuneena tuunasivat vaatteitaan kenkiä, laukkuja, kuka mitäkin. Minä puolestaan yritin lattialla koota viiden sentin trikoosuikaleista siedettävän näköistä mekkoa ja tuskailin, ettei tästä mitään tule. Edessäni oli piirtämäni topin kaava, jonka päälle asettelin suikaleita yksi kerrallaan ja ompelin saumurilla yhteen. Koska suikaleet ovat edellisten projektien leikkuujätettä, joutui hahmotuskykyni tiukille ja kärsivällisyyteni myös, kun ei tahtonut pituus riittää.

Työn sivussa tuli puhetta siitä, kuinka kierrätysmateriaalista tehdyt vaatteet tuppaavat myös näyttämään siltä. Tähän sitten näppärästi kommentoin, että minä ainakin tarvitsen vaatteita, joita voin pitää ihmisten ilmoilla ja silloin, kun opetan. Kommenttiani seurasi tyrmistynyt hiljaisuus, joka taisi hillitä keskustelua loppupäivän.

Lipsahdus pisti naisen mietteliääksi. Kuva: Juha Koivistoinen

Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa

Kun ajelin kotiin lähipäivästä, niin jotenkin mieleeni tuli sanonta koirasta ja kalikasta. Pohdin, että olinko sittenkin se koira, johon kalikka kalahti. Onko minulle tärkeämpää näyttää hyvälle kuin olla ympäristömyönteinen? Podin huonoa omaatuntoa sekä lipsahduksestani että tavoitteestani käyttää väreiltäni itselleni sopivia vaatteita. Ekovaatteet, kun tuppaavat olemaan usein vihertävän värisiä tai harmaita luonnostaan tai hyvinkin luovia ja värikkäitä kokonaisuuksia.

Luovia kokonaisuuksia. Kuva: Juha Koivistoinen

Olemme tässä pohtineet, että miten tätä kertynyttä osaamista hyödyntäisimme tulevina vuosina. Ei muuten, mutta alakerrassa on täysimittainen ateljee teollisuuskoneineen. Mokomat koneet, kun jäivät pari vuotta sitten huutokaupasta käsiin. Nyt, kun taitaisi olla jo taitokin, pitäisi keksiä vielä, mitä myytäisiin. Kun oli tuossa lauantaina luova loikoiluhetki, niin tein hieman taustatutkimusta.

Aikomus ei muutu rahaksi

Sattumalta silmiini osui parikin opinnäytettä siitä, miksi ekovaatteet eivät myy, vaikka tutkimukset antavat olettaa, että kysyntää olisi. Ongelmana on vain, että aikomus ei muutu rahaksi. Ihmiset kun tuppaavat antamaan tutkimuksissa vastauksia, joita olettavat kysyjän haluavan kuulla.

Tutkimusten yhtenä loppupäätelmäni oli, että koska kuluttajat haluavat päälleen trendikkäitä vaatteita, jäävät vääränmalliset ja vääränväriset vaatteet ostamatta. Tutkimuksissa mainittiin myös, että ekovaatteet ovat usein, sen verran rentoja, että eipä niitä juuri työelämään ujuteta. Ehkä en sittenkään ollut, niin väärässä kuin kuvittelin, totesin ilokseni.

Lopuksi paha on mennä kommentoimaan muiden tuotteita, mutta tällä kierrätysmekolla olen jo tehnyt töitäkin.

Tyylikkäästi tehty kierrätysmekko käy myös liike-elämään. Kuva: Juha Koivistoinen

Leikkuupöydällä

Leikkuupöydällä on nyt melkoisen tyhjää, siellä odottaa vain se samettinen tupakkatakki, joka on majaillut siellä kohta vuoden.

Tuttuun tapaan, tykkäämällä meistä KLIK, saat blogipostaukset suoraan omaan uutisvirtaasi.

Nyt on takki tyhjä, onneksi on mekko

Viimeiseen vuoteen olen saanut kiinni monta unelmaa ja unelmanpoikasta, että ei oikein sanotuksi saa. Osa on toteutunut pitkän haaveilun ja suunnittelun jälkeen. Osa mahdollisuuksista on tipahtanut täysin odottamatta, ei ole kun vain tarvinnut tarttua tarjoukseen. Toki on siellä vielä muutama unelma tilauksessakin.

Parasta kaikista

Vietimme viikonloppuna kaksosten lakkiaisia. Muistan, kun aikoinaan teini-iässä pohdin, että olisihan se mukava olla täysi-ikäisten lasten äiti nelikymppisenä, jolla on yli kymmenen vuoden työkokemuksella ja akateemisella loppututkinnolla. Siinä sitä istuin juhlasalissa ja katselin kameran linssin takaa, kun nuoriso haki ylioppilaslakkinsa. Tajusin hätkähtäen, että teinivuosina asettamani tavoite heitti vuodella ja yhdellä avioerolla. Olisin ehkä liikutuksesta kyyneleen vuodattanut, mutta en voinut, kun piti zoomata.

Käytännössä kolme vuotta lakin saamisen jälkeen kuulin itse odottavani kaksosia ja opettelin roolia aviovaimona. Molemmat olivat ihan suunniteltuja juttuja, tosin tehdessä ei tullut mieleen, että lapsia voi syntyä tuplana. Suvun edelliset kaksoset, kun taisivat olla 1800-luvun lopusta, ehkä.

Kysyjille viikonloppuna vastasin, että yksi elämäni parhaimmista päätöksistä oli saada lapset parikymppisenä. Ei kai se työn saanti ollut sen varmempaa heti lamavuosien jälkeen kuin nyt. Helppo oli kuitenkin tuleville työnantajille sanoa, että perhe on perustettu ja pahimmat lasten räkätaudit on lusittu jo opiskeluaikana. Saas nähdä, seuraavatko lapset äitinsä jalanjälkiä vai ei.

Nyt on takki tyhjä...

Nyt on takki tyhjä näiden juhlatohinoiden jälkeen (lisää juhlapohdintaa löytyy kolumnistani, sivu 20). Muutoin kirjoittaminenkin on yksi toteutunut haave muiden joukossa. Ei ehkä kuitenkaan, niin itsestään selvä lievästi lukihäiriöiselle. Jos nyt tässä haluaisin jakaa kuolemattomia elämän viisauksia nuorisolle, niin voisi todeta, että tekemällä oppii kaikenlaista, joten yrittänyttä ei laiteta.

... mutta onneksi on mekko

Kun tässä on tätä ompelullista ilosanomaa kirjoitettu puolitoista vuotta, niin palataan teemaan. Viikonlopun juhlia vietin itse ommellussa mekossa. Mekko ja bolero on ommeltu vuosi sitten sukulaisen häihin (KLIK), mutta sovituskuvat mekosta jäivät uupumaan. 

Kotelomekko ja boleroa ylioppilasjuhlissa

Toki tajusin, kun mekon lauantaiaamuna päälleni pistin, että väljähän tuo nyt on. Korjasin väljyyttä sitten vyöllä ja totesin, että juuri sen kriittisen parin sentin verran lyheni helma. Seuraaviin juhliin mekko on kavennettava sopivaksi, jotta helma asettuu oikealle paikalleen eikä vyötä tarvita.

Samaisiin juhliin sain myös 90-luvun muodistuksen tehtyä, enhän sitä vatuloinutkaan kuin vuoden. Muodistusta ja trikoisen kierrätysmekon kuvia sitten seuraavissa postauksissa.

Leikkuupöydällä

Leikkuupöydällä on nyt melkoisen tyhjää, siellä odottaa vain se samettinen tupakkatakki, joka on majaillut siellä kohta vuoden.

Tuttuun tapaan, tykkäämällä meistä KLIK, saat blogipostaukset suoraan omaan uutisvirtaasi.