Uteliaisuuteni sai palkkansa tai jotain...

Rakastan komeamman osapuolen, lasten ja ompelun lisäksi uuden oppimista. Mikään ei voita tunnetta, kun saa oppia ja kokeilla uutta. Se on ajanut minut vuosien varrella, mitä ihmeellisimpiin paikkoihin, koulutuksiin ja kursseille, milloin minkäkin aiheen ympärillä. Olen jo ääneen pohtinut, että lieneeköhän tämä jokin sairaus.

Niinpä taas itseni löysin kesäkuussa pohtimassa, että pitäisikö vielä kerätä muutama tiedonjyvänen lisää. Katselin ilmoitusta, pyörittelin ja kaartelin. Keksin lukemattomia syitä siihen, miksi en tarvitse mitään lisää. Lisäksi pyysin komeamman osapuolen puhumaan minut ympäri ja irti koko jyväsestä.

Ei, ei ja vielä kerran ei

Mitä minä tekisin muoti- ja kuluttajatrendeihin liittyvällä osaamisella, sillä juurihan palautin pukeutumisneuvojan portfolion arvioitavaksi toukokuussa? Joten tuoreessa muistissa olivat omenat, päärynät ja muut vartalokirjaimet, huivit sekä värivuodenajat. Toki tavoitteena oli hyödyntää osaamista blogissa tulevaisuudessa.

Eräänä päivänä puhelimeni soi. Lontoolaisen trenditoimiston tuotepäällikkö soitti ja kysyi, että lähtisinkö mukaan koulutukseen. Koulutukseen, jossa valotetaan kuluttajatrendien syntymistä ja elinkaarta. Edelleenkin pyysin komeamman osapuolen puhumaan minut eroon koko hommasta, sillä minulla oli jo kaikki, mitä tarvitsen.

Pitkin hampain

Kuitenkin asia jäi mieleni perukoille kaihertamaan. "Antaa mennä hyvän tarjouksen jälkeen", totesin. Ajattelin toki, että viimeistään hyödynnän oppimaani osana päivittäistä työtäni, kun opetan yrittämistä ja johtamista. Onneksi lähdin, sillä luennot ovat olleet varsin opettavaisia sekä minulle että oppilailleni.

On ollut mielenkiintoista oppia, minkä takia ne tuotteet jäävät rekeille ja ALE-laarien kätköihin. Keskittyä hetkeksi siihen, miksi muotiblogit eivät ole aina oikeassa. Miten sitä mallistoa tai tuoteportfoliota on uudistettava, että asiakkaat pysyvät? Miksi se on sittenkin epävarmaa? Ja ei, sillä ei ole väliä, onko kyse kynsilakasta, topista vai tiskiharjasta.

Johan pomppasi

Ai, miksikö sain nenilleni. No, kun oletin vain olevani kuunteluoppilaana, muutama tunti ja kivat kalvot. Meidän luennoitsija laittoi meidät töihin. Mikä on sun huonoiten myyvä tuote? Entäs paras? Häh, eihän minulla ole koko tuotetta vikisin. Laitoin kuitenkin muutaman kuvan tästä blogista - tätä on luettu eniten ja tätä ei juuri ollenkaan.

Muutaman viestin jälkeen, huomasin työstäväni aivan uudenalaista tuotetta. Tuotetta, jossa yhdistyvät lukuiset opit ja osaamiset sekä haluni siirtää osaamistani muille. Nyt on sitten pari viimeistä viikkoa väännetty uutta www-sivua, pohdittu mallistoa ja opittu editoimaan videoita.

Videoharjoitusta varten jouduIn vielä tekemään toisen käsilaukun, jotta saan jotakin kuvattua ja opeteltua yhden editointiohjelman. "Pahinta" on lomalaiselle, että jokaikinen, viimeisen viikon aikana oppimani asia sataa myös nykyisten opiskelijoideni hyödyksi.

Kunhan saadaan ensimmäisen versio liikenteeseen, niin rohkeimmat teistä pääsevät testaamaan, Ai, mikäkö se tuote on. No, se selviää sitten.  :)

Oho ja ai niin

Oho. Tulipas pitkä postaus, mutta olin junassa matkalla Helsinkiin, joten oli aikaa kirjoittaa. Maanantaina käyn  katsomassa, mitä Helsingin muotiviikko pitää sisällään. Keskiviikkona käymme kuuntelemassa, mitä Tallinnaan kuuluu.  Nyt siis hellitän hetkeksi, laitan aivot ja sormet lomalle. 

Tosin tänään on vuorossa vielä paikallislehden kolumni. Ai niin ja voi olla, että tämä yllätysprojekti vie nyt blogista huomioni hetkeksi muualle.

Ihminen, joka vihasi käsilaukkuja

Ihminen, joka vihasi käsilaukkuja sellainen minä olen. 

Nuoruudessa, kun pyöri tallilla ei tarvinnut kantaa huolta sen enempää hiusharjasta kuin huulipunasta. Hiukset olivat mallia lättänä kypärämuotoilulla, jos halusi laittautua tehtiin ranskalainen letti. Ja huulipuna ei vain sattunut mukaan, onneksi kuitenkin pakkanen tarjosi poskipunat. 

Ihan itte tein.

Ilman käsilaukkua pärjää kyllä

Työelämäni aloitin tehdastyössä. Täytyy todeta, että aamuvuoroon kuudeksi mennessä aamu-uninen keskittyi heräämiseen ja yövuoroon mennessä ei vain viitsinyt. Myöhemmin pääsin toimistotöihin ja asiakastapaamiseen, jolloin oli tarvetta turvautua purnukkaan jos toiseenkin. Tiedättehän kosteusvoidetta, päivävoidetta, puuteria, poskipunaa... 

Sittemmin ulkomaanmatkoilla matkustussäännökset pitävät huolen siitä, että kaikki tykötarpeet mahtuvat litran pussiin 100 ml:n purnukoissa. Moinen pussi kulki kätevästi samaisessa tietokonelaukun sivutaskussa kuin kustannuspaikallekin. Muistan vielä lukeneeni, urani alkuvaiheessa, että tietokonelaukku ja  käsilaukku yhdessä eivät ole suositeltava yhdistelmä. Itse asiassa pärjäsin ilman käsilaukkua oikein hyvin, sillä taskut oli tehty tavaroita varten.

Ja joka ikisen ompeleen tein omin pienin kätösin.

Mitenkäs tuon kanssa nyt?

Kymmenen vuotta sitten törmäsin ensimmäistä kertaa tilanteeseen, että jouduin kuljettamaan mukanani Epipeniä kaiken varalta. Mokoma kynä on sen verran iso, että ei se taskuun mahdu. Ensimmäistä kertaa jouduin miettimään, että mitenkäs tuon kanssa nyt. Ratkaisut olivat moninaisia, mutta mikään ei tuntunut omalta ja aina palasin tietokonelaukkuun.

Sittemmin innostuin valokuvaamisesta ja ylimääräiset tykötarpeet mahtuivat kameralaukkuun. Huono puoli tässä ratkaisussa oli se, että kameralaukut ovat usein vielä tylsempiä kuin tietokonesalkut. Lisäksi molempien kantaminen samalla olalla oli jotenkin epämukavaa ja molemmilla olkapäillä kiikkuvat laukut toivat mieleen Kassi-Alman.

Nyt mahtuu sekä lompakko että lukulasit.

Hiljalleen kesän aikana

Nykyinen työni on sen verran liikkuvaista, että kameralaukun ja salkun kantaminen käy jo suorastaan työstä. Varsinkin lounaalle mennessä olen kantanut kahta puhelinta, lompakkoa ja avaimia kädessäni. Aivan oikein, se tärkein on jäänyt oman onnensa nojaan kameralaukkuun, joka on puolestaan majaillut autossa tai työhuoneessa.

Toiseksi käytännön haasteeksi on noussut kaikki tykötarpeiden sijoittaminen lounastarjottimelle. Eräänä päivänä sähläilin ruokapaikan kassalla ja pohdin, etteikö tähän olisi parempaa keinoa olemassa. Ja, voilá, yllättäen muistin, että kotona on kiiltonahkaa puolikas vuota, joka odottaa muuntumistaan laukuksi.  

Yllättäen syntyikin shopper.

Nahka oli varattu salkuksi, mutta kaavojen asettelun jälkeen totesin, ettei näytä valitsemani malli hyvältä ja vaihdoin lennosta mallia shopperiksi. Keskikokoinen shopper ei mahdu olalle mutta asettuu hyvin käteen.

Ja niinhän siinä kävi, että sainkin itselleni arkikäyttöön mieluisan laukun, johon mahtuu se kamerakin. Tosi jonkin sortin pehmusteet tähän on vielä taputeltava, sitä kameraa varten.

Kädessä pidettävä laukku eli käsilaukkuhan siitä lopulta tuli, eikä tarvinnut tänään sählätä lounaspaikassa.

P.s.

Tein kesäloman ratoksi videon laukun tekemisestä, ollos hyvä.

P.s.s

Ohje laukkuun löytyy Greet Shuiligin kirjasta Näyttävät nahkatyöt. 

Kuva: Minerva Kustannus (arvostelukappale*)

Leikkuupöydällä

Leikkuupöydällä on nyt tyhjää, siellä odottaa vain samettinen tupakkatakki, joka on majaillut siellä jo vuoden.

Tuttuun tapaan, tykkäämällä meistä KLIK, saat blogipostaukset suoraan omaan uutisvirtaasi.

Sisustushajatelmia ja ajatuksia mökkeilystä

Eilen vietimme rentouttavaa sunnuntaita nurmikkoa leikaten, kukkapenkkejä kitkien ja vanhaa uudistaen. Luin jostan, että nuoret eivät halua kesällä kesämökille työleirille. Mietin, kun metsästin voikukan ja juolavehnän juuria perennapenkistä, että onneksi meillä ei ole kesämökkiä. Sillä loppuisi aika ja raha, kun ruokapalkkalaisetkin suunnittelevat jo omaa elämää.

Mutta kolikolla on kääntöpuolensa, ei näitä koti-, puutarha- ja ompelutöitä pääse täällä kotona karkuun siinä ne ovat tarosalla. Kun odottelin maalin kuivumista ja rapsuttelin koiraa pihamaalla, pohdin, mitä mökillä tehtäisiin.  Noo-o, mitäpä siellä, syötäisiin, juotaisiin, siivottaisiin, luettaisiin, tuunattaisiin, riideltäisiin, rakastettaisiin, kärsittäisiin kylmästä ja itikoista. Pestäisiin astioita, kestittäisiin vieraita ja leikattaisiin nurmikkoa.

Tuunattaisiin.

Mikä siitä mökkeilystä tekee sitten niin ihmeellisen? 

Pohdinnan tuloksena päädyin siihen, että sitä samaahan se on täällä kotonakin meillä maalla. Mikä siitä mökkeilystä tekee sitten niin ihmeellisen? 

Parhaimmillaanhan mökit ovat alle sadan kilometrin päässä asunnosta, tiettömien savisten taipaleiden takana, ilman juoksevaa vettä ja sisävessaa. Paikkoja, joista kannetaan huolta silloin, kun siellä ei olla ja toivotaan, että oltaisiin muualla, kun ollaan siellä.  

Puhumattakaan matkasta sinne. Lapset sulassa sovussa auton takapenkillä ja emäntä kartanlukijana navigaattoria vahvistamassa. Entä ne peltipoliisit sitten, heti kun pääsisi edessä jurnuttavasta teiden ritarista eroon, on seuraavan mutkan takana valtio ottamassa omansa. Ja noita pikavoittoja ei voi verotuksesta vähentää, vaikka sen ylläpitokuluihin kuuluvatkin.

Kun lomaa on vähän, vähästäkin oppii nauttimaan

Minulle tuli yllättäen eilen sellainen olo, että olen lomalla. Tunsin itseni rennoksi ja onnelliseksi. Mistäkö se tuli?  Puuhailin rakastamani ihmisen kanssa samassa pihapiirissä ja tein asioita, jotka tekivät minut onnelliseksi. Se on tuo käsillä tekemisen ihmeellinen voima, kun käyttää molempia käsiä, hengitys tasaantuu ja rentous valtaa mielen. 

Rentous valtasi mielen.

Jo syksyllä pyysin näytteitä uudesta kalkkimaalista, joita pääsin nyt testaamaan. Hennon vihreällä maalilla maalasin keltaiset kaapinovet. Kaapinovet ovat koristaneet ompeluhuonetta 15 vuotta. Minua ovet ovat ärsyttäneet, kun olen huoneeseen mennyt ja iskeneet näköhermoon, kun olen sammuttanut valot illalla. Nyt on parempi.

Domus Chalk Paint* (lehdistönäyte)

Lopuksi pinta vahataan.* (lehdistönäyte)

Mielestäni siellä, missä viettää paljon aikaa tulee olla kaunista ja tuoksua hyvältä. Rakastan ruusuja, sellaisia ihanan villejä, joissa on tuoksu kohdillaan. Olen jälleen askeleen lähempänä unelmaani.😍

Paikkomaalaus odottaa vielä uutta vahauskierrosta.