-->

Trikoon ompelu ompelukoneella sekä kaksoisneulan kanssa että ilman

Trikoon ompelu ompelukoneella
Lukuaika on 8 minuuttia.

Sain pyynnön kirjoittaa kaksoisneulan käytöstä. Pienoisen pohdinnan jälkeen päätin käsitellä kirjoituksesta myös sitä, kuinka trikoosta tehtyjen vaatteiden ompelu onnistuu ompelukoneen jousto-ompeleilla. Kaikkia saumoja, kun ei voi ommella kaksoisneulalla. Tässä kirjoituksessa läpikäydyillä vinkeillä onnistut ohuen trikoon (jerseyn, single, sileä neulos) ja lycran sekä ja collegekankaan ompelusta ihan perusompelukoneella, ilman saumurin käynnistämistä tai peitetikkikoneen omistamista.



Trikoon ompelua siksakilla jo vuodesta 1947


Usein kysytään, voiko trikoota ommella siksakilla. Totta kai voi, mutta vaatteiden ompelussa käytän saumojen ompeluun, juuri trikoon ompelua varten kehitettyä trikoo-ommelta. Ennen kuin vinkaiset, että ei monilla ole uutta konetta, otan tähän pienen historiapläjäyksen.

Sain käyttööni ensimmäisen elektronisen ompelukoneen, kun innostuin ala-asteella ompelusta. Ainakin tuossa 80-luvun ompelukoneessa oli tämä ommel. Lisäksi löysin jo 70-luvun harrastajaompelijoille tarkoitetusta oppikirjasta maininnan erillisestä trikoo-ompeleesta. Ensimmäinen kotikäyttöön tarkoitettu siksak-kone on näyttäisi olevan jo vuodelta 1947. Elna toi puolestaan markkinoille 1950-luvun puolivälissä koneen, jossa olivat ensimmäiset jousto-ompeleet. 


Voin siis olettaa, että useimmissa kotikoneissa on jonkin sortin jousto-ommel valmiina myös niissä karvalakkimalleissa.


Mihin trikoo-ommelta käytetään?


Trikoo-ommelta käytetään kaikkien trikoovaatteiden saumojen ompeluun. Tikki ommellaan niin, että suorat pistot muodostavat sauman, ja kolmiot huolittelevat reunan. Jotta välttyy kankaan reunan venymiseltä, trikoo-ommel tulee ommella 1,5 cm:n päähän kankaan reunasta. Ylimääräinen saumanvara leikataan pois. Kun kavennat saumavaroja niin varo, että et leikkaa lankoja poikki. 

Alhaalla mallikuvassa ommeltu trikoosauma on tehty Elna Experience 520:n valmiilla asetuksilla (piston leveys 5 ja tikin pituus 2,5). Neulaksi valikoitui vanhasta Singerin koneesta jäänyt neula, jossa oli pallopää (light ball point). Neulan koko oli Elnan ohjekirjan mukainen 14 / 90.

Jos materiaali sallii silityksen, silitä sauma auki oikealta puolelta. Mahdollisen saumanvaran jäljen saat poistettua silittämällä saumanvaran alta. Muutoin höyrytä sauma kevyesti ja paina kädellä saumanvarat samalle puolelle.

Huomaathan, että Omin mitoin™ -kaavoissa on 1 cm saumanvarat, joten sinun on varattava trikoo-ommel saumoille vielä ylimääräinen 0,5 cm.

Trikoosauman ompelu ompelukoneella.
Trikoo-ommel sauma 1,5 cm saumanvarat (vasemmalla), sauma nurjalta avattuna ja sv:t kavennettuina (keskellä), trikoosauma kevyesti höyrytettynä (oikealla). Lisäksi valmista saumaa on  höyrytyksen jälkeen painettu kädellä, jotta saumanvarat asettuvat toiselle puolelle.

Paidan helma- ja hihakäänteiden ompelu ilman kaksoisneulaa


Tätä samaa menetelmää voit käyttää myös silloin, kun ompelet lahkeensuun käänteet, vaikka leggingseihin. Mielestäni nämä ovat nopeimmat ja joustavimmat ompeleet, kun ompelet vaatetta ilman saumuri tai kaksoisneulaa. Molemmat ompeleet joustavat trikoon mukaan eikä langan katkeamisesta kuuluvaa ritinää kuulu.

Alhaalla mallikuvassa ommeltu siksak käänne on tehty Elna Experince 520:n valmiilla asetuksilla (piston leveys 5 ja tikin pituus 2). Neulaksi valikoitui vanhasta Singerin koneesta jäänyt neula, jossa oli pieni pallopää (light ball point). Neulan koko oli Elnan ohjekirjan mukainen 14 / 90.

Monipistosiksak on tehty Elna Experince 520:n valmiilla asetuksilla (piston leveys 5 ja tikin pituus 1). Neulaksi valikoitui vanhasta Singerin koneesta jäänyt neula, jossa oli pieni pallopää (light ball point). Neulan koko oli Elnan ohjekirjan mukainen 14/90.


Trikoon ompelu siksakilla.
Siksak

Trikoon ompelu monipistosiksakilla.
Monipistosiksak

Parhaimpaan lopputulokseen pääset, kun pidät ompelun aikana huolen, että neulan alla on yhtä monta kangaskerrosta, etkä yritä huolitella kankaan reunan yli. Eli tässäkin menetelmässä voit sitten leikata nurjalta ylimääräisen pois, jos sitä on siellä irtonaisena milliä enempää.


Mihin kaksoisneulaa käytetään?


Kaksoisneulalla saat ommeltua niin trikoon kuin collegenkin helmapäärmeet sekä lahkeen ja hihansuut, niin että niissä on kaksi vierekkäistä suoraa ommelta oikealla puolella (teollista peitetikkiä muistuttava ommel). Nurjalla puolella on siksakia muistuttava jousto-ommel. Kaksoisneulalla oikein tehty päärme kestää venytystä hyvin. Kaksoisneulaa voit käyttää myös pääntien huolitteluun.

Lisäksi kaksoisneulalla voi luoda koristeellisia tikkauksia (video alla) sekä joustaviin että joustamattomiin kankaisiin. Muistat tarkistaa, että kumpikaan neuloista ei osu paininjalkaan tai pistolevyyn ja neulan soveltuvuuden käytettävälle materiaalille. Tarkastaminen onnistuu, kun pyöräytät rauhallisesti käsipyörästä ja katsot, minne pistot menevät. Maltti on valttia tässäkin asiassa, sillä parhaimmassa tapauksessa katkaiset vain neulan, pahimmassa tapauksessa väännät koneesta neulavarren tai saat neulan kappaleen silmääsi.

Seuraavassa videossa ompelen kaksoisneulalla Elna Experience 520:n valmiilla asetuksilla (piston leveys 3,5 ja tikin pituus 2,2. Neulaksi valikoitui Schmetzin (stretch, twin needle, 4,0 75 / 11). Ensimmäinen numero kertoo, että neulojen väli on 4 mm ja toinen kertoo, että neulan koko 75 / 11.




Kaksoisneulalla ompelu
Kaksoisneulalla ommeltu helmakäänne kankaan oikealla puolella.

Kaksoisneulalla ompelu (nurja puoli)
Kaksoisneulalla  ommeltu helmakäänne kankaan nurjalla puolella.


Käykö kaksoisneula kaikkiin ompelukoneisiin?


Ensimmäiseksi kannattaa tarkistaa koneen ohjekirjasta, mitä siinä on sanottu kaksoisneulalla  ompelusta. Jos ohjekirja on päässyt hukkumaan, voi tarkistaa, onko koneen mukana kaksi lankatappia. 


Toki voihan olla, että vanhassa koneessa on ylimääräinen tappi hukassa, joten kannattaa katsella koneen yläpuolelta, että onko siellä paikkaa ylimääräiselle tapille. Jos mikään näistä ei toimi, kannattaa kysäistä tutulta ompelukoneen korjaalta/- kauppiaalta. Kun kirjoitin tätä kirjoitusta niin minäkin konsultoin omaani, näin #kotonakotimaista -hengessä kiitokset siis Kone-Minnan Kyöstille pikaisesta vastauksesta.

Kaksi lankarullaa ompelukoneeseen.
Näin asetin Elnaan kaksi lankarullaa.


Näin langoitat kaksoisneulan ompelukoneeseen


Kaksoisneulan langoittamisessa kannattaa noudattaa vain ja ainoastaan ompelukoneen omassa käyttöohjeessa olevia ohjeita. Omassa koneessani näitä ei ollut erikseen mainittu, joten langoitin koneeni kahdella langan niin, että molemmat langat menivät kaikista langanohjaimista läpi. Joskin joudun hetken (lue: kaksi iltaa) aikaa etsimään oikeaa neulaa, kun neula löytyi, ompelu sujui epätasaisemmallakin langalla.


Kaksoisneulan langoittaminen
Molemmat langat menenevät  samoista langanohjaimista läpi.

Alla on linkkejä usein kysytyimpien ompelukonemallien langoittamiseen kaksoisneulalla ompelua varten. Videot ovat englanninkielisiä, mutta langoittamisesta saa kyllä selvän ihan kuvaa seuraamalla.

Kaksoisneulan langoittaminen Singer Simple  (YouTube)
Husqvarna Viking Emerald 118 kaksoisneula (YouTube)
Kaksoisneula Pfaff (Youtube)

Näin ompelet kaksoisneulalla



Kaksoisneulalla ompeluun ei tarvita erillistä kaksoisneulaommelta, vaan ommellessa käytetään normaalia suoraa ommelta. Jos nyt kuitenkin sattui, että markkinamies yhdessä innokkaan insinöörin kanssa on erillisen ompeleen luonut, niin toki käytät sitä sitten. Ennen kaasupolkimen painamista kannattaa muistaa tarkistaa, että kaksoisneula on asetettu keskelle eikä osu paininjalan tai pistolevyn reunaan.

Kaksoisneulalla ompelu kannattaa aloittaa varovasti ja ensimmäiset tikit pyöräyttää käsipyörästä. Periaatteessa kaksoisneulalla ompelua pitäisi pystyä tekemään sillä samalla vauhdilla kuin normaalistikin, vaikka talla pohjassa. Jos nyt tuntuu siltä, että oma kone ei innostu huippunopeudesta, ompele hitaammin. Hitaampi ompelu auttaa myös, kun ompelet paksumpien kohtien esim. saumojen yli. Kun sitten itse lievän tuskailun jälkeen löysin oikeat asetukset, antoi koneeni ommella täydellä vauhdilla ilman ongelmia.

Parhaimpaan lopputulokseen pääset kaksoisneulalla, kun pidät ompelun aikana huolen, että molempien neulojen alla on yhtä monta kangaskerrosta, etkä yritä huolitella kankaan reunan yli. Eli tässäkin menetelmässä leikataan nurjalta ylimääräisen pois, jos sitä on siellä irtonaisena milliä enempää.

Kaksoisneula ompeleen viimeistely tehdään saksilla leikkaamalla.
Ylimääräinen leikataan nurjalta pois.


Kaksoisneulalla tehdyn ompeleen päättäminen. Itse teen tässä yhteydessä samoin, kun ompelen tasosaumurilla (peittarissa). Eli ompelen kahdesta kolmeen tikkiä ompeleen alun päälle. Vedän langat koneen taakse ja katkaisen. Sitten vedän langat nurjalle ja päättelen solmimalla. Toisin kuin peitetikkikoneessa tässä pitää päätellä myös ompeleen aloituskohta langat solmimalla.

Tarvitsenko kaksi lankarullaa, kun ompelen kaksoisneulalla?


Varminta on, että molemmissa lankatapeissa on samanpainoinen lankarulla, jolloin langan kireys pysyy vakiona. Itse onnistuin ompelemaan niin, että toisessa lankatapissa oli puola, jossa oli samaa lankaa. Tosin kaasujalkaa voi joutua hillitsemään, ettei irtonainen puola lähde tapista karkuun.

Tarkistuslista, kun ompelu kaksoisneulalla tai jousto-ompeleella ei onnistu


Langoitus ja puolaus

  • Tarkista, että käytät samaa lankaa molemmissa neuloissa ja puolassa.
    • Onhan käyttämäsi lanka sileää ja pölytöntä?
      • Isot langanpaksuuden vaihtelut voivat saada langan juoksemaan epätasaisesti, jolloin langankiristys vaihtelee ja lanka katkeaa.
    • Onhan puola oikein ja lanka kulkee oikein puolakotelosta lähtien?
  • Tarkista, ensin että molemmat langat on langoitettu oikein.
    • Tarkistamisesta huolimatta poista langat koneesta ja langoita uudelleen.
    • Katso, että langat eivät ole kiertyneinä toisiinsa jo langoittamisen aikana
    • Katso, että molemmat langat kulkevat kiristyslevyjen välistä. 
      • Jos on kaksi kiristyslevyä, katso että molemmat langat kulkevat omilta puoliltaan.
      • Tarkista myös, että vaakasuoran lankatapin lankarullan pidike on isompi kuin käyttämäsi lankarulla. 
        • Näin lanka ei takerru ompelurullassa mahdollisesti olevaan pieneen kolo.
        • Jos läyttämäsi pidike on lankarullaa pienempi ja rullassa on kolo, käännä rulla niin, että kolo osoittaa lankatapin pohjaa kohti.
        • Tarkista, että pystysuoran lankatapin alla on huopa, jotta lankarulla pyörii tasaisesti eikä takertele. 
      • Tarkista, että oikean puolimmainen lanka tulee oikean puolimmaiseen neulaan ja vasemman puolimmainen puolestaan vasempaan.
        • Jos tuntuu siltä, että langat kiertyvät, kun ompelet niin voit kokeilla, paraneeko tikki, kun vedät jommankumman neulalangan niin, että se ei mene neulavarren langanohjaimen läpi. 
        • Muistathan, että tätä kyliltä opittua kikkaa kannattaa omalla koneella kokeilla ensin käsipyörän kanssa ja sittenkin hitaasti ommellen, ettet saa suurempaa vahinkoa aikaiseksi.

      Kaksoisneulan langoittaminen vaihtoehtoinen tapa.
      Se kyliltä opittu kikka, ohitetaan toinen neulavarren langanohjain.

      Neula

      • Tarkista, että kaksoisneula soveltuu käyttämällesi materiaalille.
        • Trikoon ja muiden joustavien materiaalien ompeluun käytetään niin kutsuttua pallokärkineulaa.
          • Lukihan neulapaketissa SES/Jersey/Stretch/Ballboint ?
          • Neulan leveys on materiaalille soveltuva ohuelle kankaalle kapeampi neula ja paksummalle leveämpi.
          • Neulan paksuus on oikein ohut neula ohuemmalle kankaalle ja paksumpi paksummalle kankaalle.
          • Kokeile vaihtaa neulaa isommaksi tai pienemmäksi.
      • Onhan käyttämäsi neula hyvälaatuinen?
        • Kun olen seurannut ompelukeskustelua, niin parhaiten kaksoisneulalla ompelu onnistuu, kun käytät joko Organin tai Schmetzin neuloja.
        • Prymit näyttävät tuottavan muita useammin hyppytikkejä, joten neulan vaihto toiseen merkkiin voi tuoda heti paremman tikin.
          • Itse en saanut Elnaani toimimaan Prymin neuloilla jousto-ompeleissa tai kaksoisneulalla ompelussa, joten ne löysivät tiensä roskiin.
      • Tarkista, että neula ei ole vahingoittunut
        • Voi irrottaa neulan koneesta ja kokeilla sitä sormenpäällä, jos neula tuntuu vahingoittuneelta vaihda. Voit hakea oikeaa tuntumaa tunnustelemalla uuden neulan kärkeä sormenpäällä.
        • Voit myös liu'uttaa neulaa jännitetyn sukkahousun pintaa pitkin, jos neula takertelee vaihda se.
        • Neula on kulutustavara, jonka käyttöaika on noin 8 aktiivista ompelutuntia, mukaan ei siis lasketa kankaan asettelua paininjalan alle  ja muutoin koneen tuijottelua. 
      • Jos tuntuu, että neula katkeaa ommellessa ilman syytä, 
        • niin varmistathan että ET vedä kangasta, kun ompelet. Ompelukoneen kannattaa antaa tehdä oma työnsä ja keskittyä vain kankaan ohjaamiseenja ei sen vetämiseen takaa ja työntämiseen edestä.
        • Mikäli tuntuu, ettei kangas syöty kunnolla muuta paininjalan puristusta tai pidennä tikkiä.

      Vinkkejä koneen muihin säätöihin


      • Ongelmatilanteissa, kannattaa kokeilla ylälangan kiristyksen muuttamista suuntaan tai toiseen.
      • Myös paininjalan puristuksella voi olla vaikutusta täydellisen tikin löytymiseen.
      • Tarkista myös, että koneessa on oikea paininjalka.
      • Ihan vähissä tuumin en lähtisi alalangan kiristystä säätämään, mikäli se on koneessa tarkoituksella laitettu hankalaan paikkaan, voi olla että et saa sitä palautettu enää oikeaksi.
      • Vanhemmissa koneissa, joissa saat puolakotelon omaan käteen voi joutua säätämään sitäkin.


      Ongelman ratkaisun ja sitä seuraavan säätämisen kultainen sääntö, säädä vain yhtä muuttujaa kerrallaan, jotta näet selvästi, mikä vaikuttaa ja mikä ei.
      Kun olet sitten löytänyt kankaalle ja koneelle sopivat säädöt, kirjaa ne talteen oman ompelupäiväkirjaasi yhdessä käytetyn mallitilkun kanssa. Pääset seuraavalla kerralla nopeammin alkuun.

      Kaksoisneulaompeleen purkaminen



      Ladattavat PDF-kaavat


      Ylhäällä olevia oppeja pääsetkin testaamaan, Lasten Omin mitoin - leggingsien ilmaisilla PDF-kaavoilla KLIK.

      Tuttuun tapaan, tykkäämällä meistä Facebookissa KLIK, saat blogipostaukset suoraan omaan uutisvirtaasi. Kaavojen lanseeraukset löydät Instagrammista KLIK.

      P.s. Kerrothan minulle, jos löydät ohjeesta virheen, jotta saan korjattua sen.



      Ei kommentteja :

      Lähetä kommentti

      Kiitos kommentistasi vastailen tuota pikaa.