Ommellaan hellemekko kesäksi C38–C44 (ilmainen PDF-kaava) - OMIN MITOIN™

Kaupallinen yhteistyö MeLoun kanssa.


Tätä ei niin aloittelijan projektia on suunniteltu jo monta kuukautta, kun halusin tehdä itselleni 40-lukua henkivän hellemekon kesäksi. Samalla tuli myös kerrattua piilovetoketjun ompelun saloja (linkki piilovetoketjun ompeluvideoon), kun ompelin vetoketjun mekkoon. Tässä mekossa vetoketju on mekon takasaumassa, mutta ohjeita soveltaen vetoketjun ompelu onnistuu sivusaumaan, hameeseen, housuihin tai tyynyyn. 

Varoituksen sana jo tässä vaiheessa, piilovetoketjun ompelu ilman piilovetoketjupaininjalkaa ei onnistu, joten piilovetoketju kannattaa jättää ostamatta ellei sinulla ei ole sitä. Toki voit ommella aina käsin, mutta se voi muodostua myös varsinaiseksi harjoitteeksi. Tosin Kissankello-mekko on leikattu vinoon langansuuntaan ja nyt näyttäisi kahden mallikappaleen perusteella siltä, että mekon saa päälle pois, vaikka ompelisi takasauman kokonaan kiinni. 

Kissankello on varsin vartalonmyötäinen, joten olen piirtänyt kaavoihin valmiiksi reilut saumanvarat, jotta sinulle jää mahdollisuus säätää sitä omia mittojasi vastaavaksi. Lisäksi kaavassa on näkyvillä vyötärö- ja lantioviiva, joiden avulla pystyt mukauttamaan kaavaa vielä lisää itsellesi leventämällä tai kaventamalla. Kommentoi tähän postaukseen, mikäli haluat, että teen näistä muutoksista vielä erillisen videon. 

Tämä on nyt niitä kaavoja, joissa mallikappaleen tekeminen lakanakankaasta ennen lopullista kangasta on melkeinpä pakollista. Muutoin on riski, että kaunis kangas menee hukkaan ja sit' vain harmittaa.

Kesäisen hellemekon ompeluohje

Koot C 38, C 40, C 42 ja C 44

Ilmaiseksi ladattavissa olevat kaavat on kaavoitettu 164 +/- 4 cm pituiselle, jonka lantion on neljä senttiä isompi kuin vyötärö.

Tilaamalla saat muut koot tai kaavat henkilökohtaisilla mitoillasi.

Mittataulukko

Materiaalit

Kuvissa olevan mallikappaleen valmistukseen on käytetty MeLoun ihanaa vaaleansininen puolipellavaa, jossa 52 % pellavaa ja 48 % puuvillaa. Kankaan leveys on 146 (+/- 2 %) ja nelipaino 120 g/m2 (+/- 5 %). Kangas on käytännössä kesäisen kevyttä ja läpikuultavaa, valoa vasten siitä näkyy ääriviivat heikosti läpi, joten itselleni ompelin vaatteeseen vuorin viskoosista.

Kangasta ostin itselleni  (itsellä on mittaa 173 cm) kolme metriä ja viskoosivuorta kaksi metriä. Molemmista jäi kangasta sen verran yli, että pääsen tekemään, vaikka leveä lierisen hellehatun tai muuta kesäistä.

Olkaimien sisälle pujotin kaksi senttiä leveää puuvillanauhaa.  Omaan mekkooni käytin 60 senttiä pitkän piilovetoketjun, sillä vetoketjun tulee ulottua lantion alapuolelle. Kuten jo aikaisemmin totesin, niin olisin pärjännyt ilman piilovetoketjua. Lisäksi käytin 15 milliä leveää liimakaitalenauhaa pääntielle, ja takasauman saumanvaroissa tukemaan vetoketjun kiinnitystä. Jos et löydä valmista kaitaletta, niin voit leikata sen itse materiaalille sopivasta liimakankaasta.

En anna nyt tarkempia mittoja näille kankaille, koska saat tarkistettua omaan mekkoosi menevän materiaalin määrän, kun teet mallivaatteen ensin. Ja tuo vinoon langansuuntaan leikkaaminen vei aina paljon enemmän kangasta kuin suoraan langansuuntaan leikkaaminen. 

Kankaan kutistaminen (kankaan pesu ennen ompelua)

Tämä puolipellava kutistuu 5 %, joten esipeseminen on erittäin tärkeää. Näin vaate näyttää pesun jälkeen samalta kuin ennen pesua eikä tule yllättäviä kutistumia ja vaate mahtuu päälle. Hoito-ohje tälle kankaalle on 40°C pesu normaalilla ohjelmalla, ei rumpukuivausta ja yhden pisteen silitys, lisäksi kloorivalkaisu on kielletty.

Leikkuusuunnitelma 

Itse taitoin kankaan kahtia niin, että siihen muodostui diagonaali, joka on siis täysvinossa langansuunnassa ja leikkasin kappaleet niin, että keskikohdat olivat tällä taitteella. Alla olevasta kesämökkitunnelmaisesta kuvasta saat ajatuksen päästä kiinni. Kaikki muuta osat paitsi olkaimet ja takakaarrokkeet leikataan täysvinolta taitteelta. Ja toisen taitteen saat, kun taitat kankaan toisen pään kuvanmukaisesti. Ja tosiaan silitin kankaan vielä ennen leikkaamista, koska se oli pesun jälkeen hieman rypyssä.

Vuori leikataan muuten samoin paitsi, että vuori leikataan edelliseen helman pituuteen. Jos helma yltää nilkkoihin niin vuori on puolivälissä pohjetta. Pohjepituiseen mekkoon vuori leikataan hieman polven alapuolelle ja polvipituisessa helmassa vuori ulottuu juuri polven yläpuolelle jne. Itse leikkasin vuoren n. 33 senttiä lyhyemmäksi (= noin pohkeen puoliväli).

Miehusta kankaasta leikataan 2 x etukaarroke, 2 x takakaarroke, sekä etuhelma ja takahelma. Vuorikankaasta leikataan vain etu- ja takahelmat. 

Leikkaa lisäksi olkaimet, joiden pituus on C38-C40 28,5 cm ja C42-C44 29 cm. Kahden sentin levyiset olkaimet saat, kun leikkaat kuusi senttiä leveää kaitaletta.

Puulattialla on räsymättö, jonka päälle kangas on taitettu vinonlangansuuntaan. Kuvassa näkyvät myös kuvaajan varpaat.
Täysvinolta taitteelta leikataan Kissankellon kappaleet.

Kesäisen hellemekon ompelujärjestys

Vinoon leikatut kappaleet ovat erittäin herkkiä venymään, joten vältä kappaleiden kovakouraista käsittelyä ja turhaa riiputtamista.

Kauniimman vaatteen saat aina, kun silität saumat ennen risteävän sauman ompelua.

Kiinnitä liimakangas tai -nauhat.

  • Nauhat kiinnitetään pääntielle eteen ja taakse sekä takasaumaan siihen kohtaan, johon vetoketju tulee.
  • Kun kiinnität tukimateriaaleja pääntien reunaan tarkista, että varsinkin edestä pääntien muoto pysyy oikeana. Ainakin minä jouduin laittamaan tukinauhan pätkissä, jotta kaarista tuli kauniita, ja leikkaamaan tukinauhan kaareviin kohtiin pieniä hakkeja, jotta nauha taipui hyvin. Pääntien terävään kärkeen, kannattaa laittaa tukimateriaalia kaksinkertaisesti, niin kestää käyttöä paremmin.
  • Liimanauhojen tukikankaiden olisi hyvä antaa tekeytyä yön yli ennen ompelua.

Valmista olkaimet.

  • Itse tein 2 cm leveät olkaimet, joiden sisään pujotin 2 senttiä leveän puuvillanauhan estämään venymistä.
  • Olkaimet ommellaan, kuten tuppilo (video-ohje täällä), se on vain leveä sellainen.
  • Kaksi senttiä leveille olkaimille tarvitset kangaskaitaleen, jonka leveys on kuusi senttiä (sisältää sentin saumanvarat)
  • Silitä olkaimet niin, että sauma tulee keskelle, jolloin se jää piiloon, kun hellemekkoa käytetään.
  • Pujota tukinauha sisään ja ompele muutamalla pistolla päät kiinni, jottei nauha pääse käsitellessä karkuun.

Ompele poimutuslangat etukaarrokkeen alareunaan hakkien väliin. 

  • Itse käytin poimuttamiseen joustavaa ompelulankaa ja piston pituutena oli 3. 
  • Video-ohje joustavalla ompelulankgalla poimuttamiseen löytyy täältä.

Ompele etukaarroke kiinni etuhelmaan.

  • Etsi sekä etuhelmasta ja etukaarrokkeesta keskikohta.
  • Kiinnitä ensin keskimerkit kohdakkain, kappaleet oikeat puolet vastakkain.
  • Kiinnitä seuraavaksi poimutuksen alkukohta nuppineulalla etuhelman hakkiin.
  • Venytä etukaarrokkeen alareunaa niin, että kappaleet ovat yhtä pitkät.
  • Ompele etukaarrokkeen alareuna kiinni etuhelman yläreunaan suoralla ompeleella sentin päästä reunasta (pisto pituus 2,5).
Näin kauniin poimutuken saat, kun käytät joustavaa ompelulankaa.


Aputikkaa olkaimet pääntien reunaan.

  • Omassa mallivaatteessani laitoin olkaimet niin, että miehustan keskikohtaa lähimpänä oleva reuna oli hakin kohdalla.
  • Tässä voit nyt itse pohtia, mihin haluat olkaimesi laittaa. Etukaarrokkeen hakki voi olla vaikka keskellä olkainta.

Ompele etukappaleen pääntie. 

  • Aseta molemmat etukaarroke kappaleet oikeat puolet vastakkain.
  • Pääntien saumanvara on kaavassa vain 6 milliä.
  • Pääntie ommellaan piston pituudella 1,75.
  • Kurkkaa ammattilaisen vinkit onnistuneen pääntien ompeluun täältä
    • Huomaa, että muualle paitsi terävimmän kohdan ympärille riittää yksi ommel. Terävin kohta ommellaan kahteen kertaan.
    • Muista laittaa videoon äänet päälle, niin saat myös puheeni kuuluviin.
Kaunis pääntie valmiina.


Kiinnitä etuhelmaan tuleva vuori etukaarrokkeen alareunaan. 

  • Aseta molemmat kappaleet oikeat puolet vastakkain ja ompele suoralla ompeleella.

Ompele takakaarrokkeet kiinni takahelmaan. 

  • Piston pituus on 2,5.

Ompele piilovetoketju.

  • Huolittele takasauma siksakilla (pituus 2,5 ja leveys 2,5). Muistathan, että siksakin tulee ommellessa tulla reunan yli.
  • Näin ompelet piilovetoketjun ompeluvideon löydät täältä. Muista laittaa videoon äänet päälle, niin saat myös puheeni kuuluviin.
Piilovetoketjun pitäisi näyttää jotakuinkin tältä valmiina.


Aputikkaa olkaimet paikoilleen. 

  • Omassa mallivaatteessani laitoin olkaimet niin, että miehustan keskikohtaa lähimpänä oleva reuna oli hakin kohdalla.
  • Tässä voit nyt itse pohtia, mihin haluat olkaimesi laittaa. Takakaarrokkeen hakki voi olla vaikka keskellä olkainta.

Kiinnitä takahelman vuori takakaarrokkeeseen. 

  • Aseta molemmat kappaleet oikeat puolet vastakkain ja ompele suoralla ompeleella sentin päästä reunasta.

Ompele sekä vuorin että miehustan sivusaumat. 

  • Kaavassa on kahden sentin saumanvarat.
  • Tarkista, kun ompelet, että poikkisaumat kohdistuvat oikein varsinkin vaatteen oikealta puolelta näkyvät risteyskohdat.
  • Piston pituus 2.5.
  • Käännä ommellessasi vuorin kaarrokkeen saumanvarat alaspäin ja miehusta ylöspäin, näin valmiista saumasta tulee litteämpi.

Huolittele sekä vuorin että miehustan saumanvarat sikssakilla. 

  • Huolittele saumanvarat erikseen siksakilla.
  • Silitä saumanvarat auki.

Jätä mekko venymään pariksi päivää henkariin vapaasti. 

  • Vinoon leikattu vaate ja varsinkin pitkä helma on herkkä venymään, joten se valmisvaate kannattaa sumuttaa kosteaksi ja jättää hetkeksi venymään henkariin ennen helman tasaamista.
  • Periaatteessa venymistä voi edistää kiinnittämällä helmaan pieniä painoja tasaisin välein esim. pieniä kolikoita. Itse luotin kastelukikkaan.

Tasaa helmat

  • Vuoren helman huolittelin saumurilla toki voit tehdä myös kapean päärmeen (video-ohje täällä)
  • Miehustan helmaan tulee 2,5 sentin käänne.
Kauniissa mekossa on hvyä keräillä juhannuskukat.

Ladattavat ilmaiset PDF-kaavat

Ladattavat PDF-kaavat


Linkki ilmaiseen PDF-kaavaan löytyy täältä.

Kaikki  ilmaiset kaavamme löydät täällä, mukana myös  aikaisemmin ilmestyneen tyynyliinan ompeluohje, jonne pääset klikkaamalla tästä.

Tuttuun tapaan, tykkäämällä meistä Facebookissa KLIK, saat blogipostaukset suoraan omaan uutisvirtaasi. Omin mitoin -malliston löydät Instagrammista KLIK.

P.s. Kerrothan minulle, jos löydät ohjeesta ja/tai kaavasta virheen, jotta saan korjattua sen.


Korjaukset

14.6.2021 Lisätty olkaimen pituudet kohtaan leikkuusuunnitelma.
21.6.2021 Lisätty tunnelmakuvan lisäksi flatlay-kuvat.







Kommentit

Kuukauden luetuimmat